Olin taannoin ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivillä
luennolla, jossa psykologi Satu Lähteenkorva oli puhumassa työssä jaksamisesta.
Lähteenkorva on aiemmin työskennellyt oppilaitospsykologina ja toimii nyt työpsykologina.
Sadulta kysyttiin tilaisuudessa ammatillisen koulutuksen reformista, että miten
hän katselee psykologina reformia ja sen vaikutusta nuoriin. Satu käytti
puheenvuoron, sekä työpsykologina että ammatillisessa oppilaitoksessa
opiskelevan nuoren äitinä. Satu kommentoi olevansa äärettömän huolissaan. Hän
totesi, että se mikä on nuorille toiselle asteelle siirtyessä erityisen tärkeää,
on koulutuksen rakenne. Rakenteet ja vertaiset eli opiskeluryhmä luo turvallisuuden
tunnetta. Ja nämä peruskalliot reformi ja koulutuksen säästöt ovat hajottaneet
ammatillisesta koulutuksesta. Satu lisäsi vielä, että nuoret eivät opi
itseohjautuvuutta itseohjautumalla, vaan se on taito mitä pitää opettajaa ja
nuorten pitää sitä saada sitä myös turvallisesti harjoitella.
Säästöt ovat ravistelleet ammatillista koulutusta ankarasti,
opetuksen kontaktituntimäärät ovat tippuneet ja aikuisen aikaa on huomattavasti
aiempaa vähemmän. Osa opinnoista tehdään ns. etätöinä itseohjautuen ja tehtäviä
tehden, vaikka kotona. Häpeilemättä myönnän, että itselleni etäpäivät olisivat
tuossa iässä tarkoittaneet vapaa-aikaa ja sitä se tuntuu olevan nuorillekin. Nuorilla
on nyt valtavasti aikaa pelata ja viettää aikaa eri sosiaalisen median yhteisöissä.
Monesti se vaan ei oikein tue ammatillista kasvua tai tue työelämään. Ja tämä
on meidän aikuisten vastuulla.
Jokainen nuorten kanssa toimija tietää, kuinka
merkityksellinen opiskeluryhmä on nuorelle. Se, että tulee hyväksytyksi ja
arvostetuksi turvallisen ryhmän jäsenenä, on yksi opinnoissa menestymisen
edellytys. Eikä tämä tarve muutu aikuisuudessakaan. Peruskoulussa vielä
kuljetaan tiiviisti ryhmässä ja aikuisen ohjauksessa. Edelleen lukiolaiset
saavat jatkaa tällä reitillä ja kasvaa vielä kolme vuotta. Ammatillisen puolen
nuoret näkevät ryhmäänsä muutaman tunnin päivässä, koska jokainen menee omia
polkujaan. Ryhmäytymistä ei varmasti näissä olosuhteissa tapahdu, kuten ennen
ja se vaikuttaa opintoihin sitoutumiseen. Vahva ryhmän tuki antaa olosuhteet,
joissa voi kasvaa turvallisesti aikuisuuteen ja samalla nuorelle jää rauha
opiskella ammattiin.
Itseohjautuvuutta peräänkuuluttaessa unohdetaan usein, että
nuoren aivot ovat valmiit vasta 25 –vuotiaana. Esimerkiksi tapahtumien syy- ja
seuraussuhteisen ymmärtäminen kehittyy yllättävän myöhään. Meillä on tarve
saada nuoret työelämään, kunniallisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja toki
suurimmasta osasta sellaisia tuleekin reformista ja säästöistä huolimatta.
Mutta fysiologiaa emme voi muuttaa, monella nuorella kasvu on kesken vielä 16
ja 17 –vuotiaana, monilla paljon myöhemminkin. Nämä nuoret ovat tuuliajolla,
kun olosuhteet ovat kovin repaleiset, aikuisen ja ryhmän tuen uupuessa.
Odotetaan nuorten oppivan vastuuta, mutta keinoja siihen ei saada, koska nuoria
ei ehditä opettamaan ottamaan vastuuta. Opetettiin sitä ennen uimaankin
heittämällä laiturilta ja kaikki eivät hukkuneet, jos oppivat uimaan.
Reformi-infoissa muutamia vuosia sitten, kysyin, että mitä
tehdään, jos lähes kaikille nuorille yksilöllinen polku olisikin sitä, että
aikuisen tukea, kontaktitunteja ja ryhmässä olemista tarvittaisiinkin
mahdollisimman paljon? Siihen ei ollut vastausta. Nyt olen sen vastauksen
saanut. Ne tippuvat, jotka eivät selviä muuttuneissa olosuhteissa. Kyse ei
monenkaan nuoren kohdalla ole siitä, etteikö ala tai ammatti olisi ollut
kiinnostava tai sopiva. Vaan siitä, ettei nuorelle annettu mahdollisuutta kasvaa
ammattiin tarvittavissa olosuhteissa ja tarvittavalla tuella. Säästöt
syrjäyttävät nuoria, vaikka kuinka muuttaisimme tapaa toimia. Koska nuoruutta
ja kasvua aikuiseksi emme pysty mitenkään muuttamaan.
Luvalla sanoen olen psykologi Lähteenkorvan linjoilla ja valtavan
huolissani nuortemme tulevaisuudesta. Ohjaamolla otamme vastaan viikoittain
nuoria, jotka ovat keskeyttäneet opintonsa. Saamme tänne vain jäävuoren huipun
kuitenkin, eli ne ketkä uskaltavat lähteä pettymyksen jälkeen eteenpäin
miettimään uutta. Nuorten selkeä viesti on, ettei kukaan välitä, koska ei ole
aikaa. Ryhmään ei ole useinkaan päässyt mukaan ja moni nuori ei edes tiedä mitä
opinnoissa olisi pitänyt tehdä. Emme ole pienen ongelman äärellä ja sitä ei
korjaavalla toiminnalla saada kuntoon. Opettajat tekevät edelleen hyvää työtä,
kasvattavat nuoriamme, niin ammattiin kuin elämäänkin. Mutta heille on
annettava siihen resursseja. Vain siten toteutuu reformin ajatus yksilöllisistä
poluistakin.
Maakuntajohtaja Laura Leppänen vieraili Lahden Ohjaamolla ja kysyi meiltä ohjaamolaisilta, että jos hänellä olisi taikasauva, mitä sillä
pitäisi tehdä parantaaksemme nuorten elämää? Toiveeksemme nousi välittömästi
ammatillisen koulutuksen lisärahoitus, jolla tuettaisiin opetuksen ja
kontaktituntien määrää ja panostettaisiin ryhmätoiminnan kehittämiseen. Tiedän, ettei taida maakuntajohtajan
taikasauvalla välttämättä olla mahdollisuus koputella sitä kirstua, mutta
toivon viestimme menevän silti eteenpäin.
Kun rahoitus on vedetty tiukalle, on ammatillisessa
koulutuksessa jouduttu tekemään toimenpiteitä, mitkä eivät kohtaa nuoren tarpeisiin.
Jos opiskelija ei pysy menossa mukana ja hän ei otakaan itseohjautuen vastuuta,
syytetään nuorta. Ja kun hän ei nohevasti porskuta suunta selvänä ja motivaatio
tapissaan eteenpäin, ongelmista tulee nuoren ongelmia. Lopulta usein todetaan,
ettei nuori motivoidu, pysty tai kykene ja tällöin nuoren pettymys on valtavaa.
Siinä kohtaa nuori osaa harvoin sanoa ääneen, mikä opinnoissa hiertää ja mitä
olisi ollut tarve saada lisää. Ja usein se nuoren ainoa tarve olisi ollut
turvallinen opiskeluaika, aikuisen ja ryhmän tuki.
Reformin tuomaa viestiä on viety ammatillisesta
koulutuksesta eteenpäin, nyt olisi aika jonkun sitä kuunnella ja sen lisäksi
siihen tarttua. Tulevaisuutemme Suomi tarvitsee näitä nuoria tekemään työtä ja
meillä aikuisilla on valta meidän nuoremme saatella ammattiin ymmärtäen
nuoruutta ikävaiheena. Siinä ikävaiheessa meidän aikuisten tuki ja läsnäolo on
erityisen tärkeää. Parhaat muistot jäävät uinnin opettelustakin niille, joita
aikuinen kannattelee, neuvoo ja kannustaa, niin kauan kuin omat taidot ovat
kehittyneet tarpeeksi. Silloin hukkuminen ei ole mikään vaihtoehto.
Kirjoittaja on seurannut ammatillisen koulutusta työssään
vuodesta 2005 ja ohjaa nuoria päivittäin koulutukseen Ohjaamo Lahdessa.
