maanantai 27. toukokuuta 2019

Reformissa on unohdettu nuoruus


Olin taannoin ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivillä luennolla, jossa psykologi Satu Lähteenkorva oli puhumassa työssä jaksamisesta. Lähteenkorva on aiemmin työskennellyt oppilaitospsykologina ja toimii nyt työpsykologina. Sadulta kysyttiin tilaisuudessa ammatillisen koulutuksen reformista, että miten hän katselee psykologina reformia ja sen vaikutusta nuoriin. Satu käytti puheenvuoron, sekä työpsykologina että ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevan nuoren äitinä. Satu kommentoi olevansa äärettömän huolissaan. Hän totesi, että se mikä on nuorille toiselle asteelle siirtyessä erityisen tärkeää, on koulutuksen rakenne. Rakenteet ja vertaiset eli opiskeluryhmä luo turvallisuuden tunnetta. Ja nämä peruskalliot reformi ja koulutuksen säästöt ovat hajottaneet ammatillisesta koulutuksesta. Satu lisäsi vielä, että nuoret eivät opi itseohjautuvuutta itseohjautumalla, vaan se on taito mitä pitää opettajaa ja nuorten pitää sitä saada sitä myös turvallisesti harjoitella.

Säästöt ovat ravistelleet ammatillista koulutusta ankarasti, opetuksen kontaktituntimäärät ovat tippuneet ja aikuisen aikaa on huomattavasti aiempaa vähemmän. Osa opinnoista tehdään ns. etätöinä itseohjautuen ja tehtäviä tehden, vaikka kotona. Häpeilemättä myönnän, että itselleni etäpäivät olisivat tuossa iässä tarkoittaneet vapaa-aikaa ja sitä se tuntuu olevan nuorillekin. Nuorilla on nyt valtavasti aikaa pelata ja viettää aikaa eri sosiaalisen median yhteisöissä. Monesti se vaan ei oikein tue ammatillista kasvua tai tue työelämään. Ja tämä on meidän aikuisten vastuulla.

Jokainen nuorten kanssa toimija tietää, kuinka merkityksellinen opiskeluryhmä on nuorelle. Se, että tulee hyväksytyksi ja arvostetuksi turvallisen ryhmän jäsenenä, on yksi opinnoissa menestymisen edellytys. Eikä tämä tarve muutu aikuisuudessakaan. Peruskoulussa vielä kuljetaan tiiviisti ryhmässä ja aikuisen ohjauksessa. Edelleen lukiolaiset saavat jatkaa tällä reitillä ja kasvaa vielä kolme vuotta. Ammatillisen puolen nuoret näkevät ryhmäänsä muutaman tunnin päivässä, koska jokainen menee omia polkujaan. Ryhmäytymistä ei varmasti näissä olosuhteissa tapahdu, kuten ennen ja se vaikuttaa opintoihin sitoutumiseen. Vahva ryhmän tuki antaa olosuhteet, joissa voi kasvaa turvallisesti aikuisuuteen ja samalla nuorelle jää rauha opiskella ammattiin.

Itseohjautuvuutta peräänkuuluttaessa unohdetaan usein, että nuoren aivot ovat valmiit vasta 25 –vuotiaana. Esimerkiksi tapahtumien syy- ja seuraussuhteisen ymmärtäminen kehittyy yllättävän myöhään. Meillä on tarve saada nuoret työelämään, kunniallisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja toki suurimmasta osasta sellaisia tuleekin reformista ja säästöistä huolimatta. Mutta fysiologiaa emme voi muuttaa, monella nuorella kasvu on kesken vielä 16 ja 17 –vuotiaana, monilla paljon myöhemminkin. Nämä nuoret ovat tuuliajolla, kun olosuhteet ovat kovin repaleiset, aikuisen ja ryhmän tuen uupuessa. Odotetaan nuorten oppivan vastuuta, mutta keinoja siihen ei saada, koska nuoria ei ehditä opettamaan ottamaan vastuuta. Opetettiin sitä ennen uimaankin heittämällä laiturilta ja kaikki eivät hukkuneet, jos oppivat uimaan. 

Reformi-infoissa muutamia vuosia sitten, kysyin, että mitä tehdään, jos lähes kaikille nuorille yksilöllinen polku olisikin sitä, että aikuisen tukea, kontaktitunteja ja ryhmässä olemista tarvittaisiinkin mahdollisimman paljon? Siihen ei ollut vastausta. Nyt olen sen vastauksen saanut. Ne tippuvat, jotka eivät selviä muuttuneissa olosuhteissa. Kyse ei monenkaan nuoren kohdalla ole siitä, etteikö ala tai ammatti olisi ollut kiinnostava tai sopiva. Vaan siitä, ettei nuorelle annettu mahdollisuutta kasvaa ammattiin tarvittavissa olosuhteissa ja tarvittavalla tuella. Säästöt syrjäyttävät nuoria, vaikka kuinka muuttaisimme tapaa toimia. Koska nuoruutta ja kasvua aikuiseksi emme pysty mitenkään muuttamaan.

Luvalla sanoen olen psykologi Lähteenkorvan linjoilla ja valtavan huolissani nuortemme tulevaisuudesta. Ohjaamolla otamme vastaan viikoittain nuoria, jotka ovat keskeyttäneet opintonsa. Saamme tänne vain jäävuoren huipun kuitenkin, eli ne ketkä uskaltavat lähteä pettymyksen jälkeen eteenpäin miettimään uutta. Nuorten selkeä viesti on, ettei kukaan välitä, koska ei ole aikaa. Ryhmään ei ole useinkaan päässyt mukaan ja moni nuori ei edes tiedä mitä opinnoissa olisi pitänyt tehdä. Emme ole pienen ongelman äärellä ja sitä ei korjaavalla toiminnalla saada kuntoon. Opettajat tekevät edelleen hyvää työtä, kasvattavat nuoriamme, niin ammattiin kuin elämäänkin. Mutta heille on annettava siihen resursseja. Vain siten toteutuu reformin ajatus yksilöllisistä poluistakin. 

Maakuntajohtaja Laura Leppänen vieraili Lahden Ohjaamolla ja kysyi meiltä ohjaamolaisilta, että jos hänellä olisi taikasauva, mitä sillä pitäisi tehdä parantaaksemme nuorten elämää? Toiveeksemme nousi välittömästi ammatillisen koulutuksen lisärahoitus, jolla tuettaisiin opetuksen ja kontaktituntien määrää ja panostettaisiin ryhmätoiminnan kehittämiseen.  Tiedän, ettei taida maakuntajohtajan taikasauvalla välttämättä olla mahdollisuus koputella sitä kirstua, mutta toivon viestimme menevän silti eteenpäin.

Kun rahoitus on vedetty tiukalle, on ammatillisessa koulutuksessa jouduttu tekemään toimenpiteitä, mitkä eivät kohtaa nuoren tarpeisiin. Jos opiskelija ei pysy menossa mukana ja hän ei otakaan itseohjautuen vastuuta, syytetään nuorta. Ja kun hän ei nohevasti porskuta suunta selvänä ja motivaatio tapissaan eteenpäin, ongelmista tulee nuoren ongelmia. Lopulta usein todetaan, ettei nuori motivoidu, pysty tai kykene ja tällöin nuoren pettymys on valtavaa. Siinä kohtaa nuori osaa harvoin sanoa ääneen, mikä opinnoissa hiertää ja mitä olisi ollut tarve saada lisää. Ja usein se nuoren ainoa tarve olisi ollut turvallinen opiskeluaika, aikuisen ja ryhmän tuki.

Reformin tuomaa viestiä on viety ammatillisesta koulutuksesta eteenpäin, nyt olisi aika jonkun sitä kuunnella ja sen lisäksi siihen tarttua. Tulevaisuutemme Suomi tarvitsee näitä nuoria tekemään työtä ja meillä aikuisilla on valta meidän nuoremme saatella ammattiin ymmärtäen nuoruutta ikävaiheena. Siinä ikävaiheessa meidän aikuisten tuki ja läsnäolo on erityisen tärkeää. Parhaat muistot jäävät uinnin opettelustakin niille, joita aikuinen kannattelee, neuvoo ja kannustaa, niin kauan kuin omat taidot ovat kehittyneet tarpeeksi. Silloin hukkuminen ei ole mikään vaihtoehto.


Kirjoittaja on seurannut ammatillisen koulutusta työssään vuodesta 2005 ja ohjaa nuoria päivittäin koulutukseen Ohjaamo Lahdessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti