maanantai 19. syyskuuta 2016

Madventures luento

Kävimme toisen harjoittelijan kanssa kuuntelemassa Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin luentoa Lahden 8-salilla perjantaina 9.9.2016.

Miehet ovat tuttuja Madventures ja Docventures -sarjoista. Kaksikko on kerännyt maailmanlaajuista suosiota omaperäisellä matkailuohjelmallaan, jossa he seikkailevat ympäri maailmaa pienellä budjetilla, tekien ja kokien kaikkea hurjaa.

Miesten luennon pohjana oli kansanvälinen menestys ja tarina siitä, miten he ovat päässeet kellarista 200 maahan.

Rantala ja Milonoff on saanut useita tunnustuksia toiminnastaan. Kaksikko ei kertonut palkinnoistaan kehuskelumielessä vaan pohjasivat kertomuksensa siihen, miten kova työ tuottaa näkyvää tulosta.

Syyskuu 2012 - valtion tiedonjulkistamispalkinto, maantieteen ja maailman tuntemuksen edistäminen
Elokuu 2014 - Formaatti-Finlandia -palkinto ja Suomen Kuvalehden Journalistipalkinto

Rantala ja Milonoff ovat persoonallisia ja viihdyttäviä esiintyjiä, joiden luento on mukaansatempaava ja koskettava. Aiheina oli muun muassa itsetunto, rohkeus, luovuus, tavoitteellisuus, menestys ja monikulttuurisuus. Luento oli inspiroiva ja kiehtova, sekä juuri oikealla tavalla humorisoitu.

Rantala kertoi itsetunnosta syvällisesti, mutta vitsien siivittämänä. Milonoff painotti, miten tavoitteen eteen on tehtävä tuhansia tunteja töitä. Miehet totesivat, miten rajojen rikkominen, hyvä tuuri ja itseensä uskominen on vaikuttanut vahvasti heidän menestykseen. He ovat olleet onnekkaita, että heidän omasta harrastuksesta on kehittynyt sellainen juttu, jolla voi elättää itsensä, perheensä ja pari muutakin.

Luentoa siivitti hurjat tarinat ja videot muun muassa Papua-Uusi-Guinealaisesta ihmissyöntiä harjoittavasta heimosta, Tshernobylissä vierailusta ja keitettyjen iilimatojen syönnistä, sekä pilvenpiirtäjän katolta hyppäämisestä Venäjällä.

Hyppy tuntemattomaan, kohtaamiseen panostaminen ja epämukavuusalueella käyminen ovat tärkeitä kohtia, joiden avulla mukautua ja menestyä.


Lopuksi oli aikaa yleisön kysymyksille, joita tuli runsaasti ja ne olivat erinomaisia. Kysymysten avulla keskusteltiin vielä ihmissuhteista, läheisten tuesta ja hienoista muistoista.

Kokonaisuudessaan luento oli viihdyttävä ja motivoiva kohti omia haaveita. Omien unelmien eteen kannattaa tehdä kovasti töitä, jos tulevaisuudessa haluaa tehdä juuri sitä, mitä sydän sanoo.

Tiia Kettunen
Harjoittelija
Ohjaamo Lahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti