maanantai 25. helmikuuta 2019

Vapaaehtoistyö – verkostoitumista kansainvälisesti

Syyskuu 2018. Olin juuri aloittanut välivuoteni työttömänä ilman suunnitelmia tulevalle syksylle. Onnekseni sain kuitenkin huomata, että toimettomana minun ei tarvitsisi loppuvuotta viettää. Sain nimittäin kuulla lyhytaikaisesta vapaaehtoistyöprojektista Kroatiassa. Long story short, päädyin kuin päädyinkin Kroatiaan, mutta kahden viikon sijasta kolmeksi kuukaudeksi.




EU:n rahoittama Erasmus+ ohjelma 18-30-vuotiaille nimeltään EVS (European Voluntary Service) tai nimen vaihdoksen myötä ESC (European Solidarity Corps) tarjoaa nuorille mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistöitä ulkomailla. Kotimaastasi tarvitset lähettävän järjestön ja kohdemaasta vastaanottavan isäntäjärjestön. Yleensä isäntäjärjestöt ovat voittoa tavoittelemattomia ja tarjoavat jonkinlaista yhteisöä palvelevaa toimintaa. Omassa tapauksessani järjestöni Outward Bound Croatia tarjoaa nuorille ulkoilmatoimintaa ja opettaa ryhmätyötaitojen hyödyntämistä oikeassa elämässä.



Vapaaehtoistyö voi olla todella monipuolista ja sen takia onkin hankalaa vastata, mitä vapaaehtoistyö oikeasti on. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että puolet ajasta työskentelin OBC:n toimistolla Zagrebissa Excel -taulukoiden ja sosiaalisen median parissa ja toisen puolen autoin ohjaajia nuorisovaihdossa, vaellusprojektissa sekä lyhytaikaisessa vapaaehtoisprojektissa (omani oli pitkäaikainen).



Kolmen kuukauden aikana opin paljon hyödyllisiä asioita niin henkisesti kuin fyysisesti. Tapasin upeita ihmisiä eri puolilta Eurooppaa ja sen ulkopuolelta. Opin videoeditoimaan ja toimimaan paremmin osana ryhmää sekä ottamaan vastuuta omasta tekemisestäni.
Tulevaisuutta ajatellen sain myös konkreettisen todisteen siitä, että olen suorittanut vapaaehtoisjaksoni. ”Youth Pass certificate is a recognition tool for non-formal & informal learning in youth projects”. Youth Pass täytetään yleensä itse oppimistaan asioista vapaaehtoisjakson aikana ja toimii todisteena ajasta työssä. Kiva lisä ansioluetteloon.



Viimeisenä annan vielä pari vinkkiä ulkomaille lähtöä suunnitteleville:

Numero 1. Älä pelkää lähtöä. Let’s face it, koskaan ei tule sitä ”täydellistä hetkeä lähteä” vaan se luoda itse. Oman elämän omiin käsiin ottaminen on todella voimaannuttavaa ja voin suositella sitä kaikille. Normien rikkominen tuntuu mahtavalta.

Numero 2. Tee taustaselvitystä, mutta älä luo liikaa ennakko-oletuksia. Ne eivät nyt vaan toteudu. Oma nyrkkisääntöni on mitä vähemmän odotuksia, sitä parempi reissu. On kuitenkin tärkeää tietää, mihin ryhtyy, ettei löydä itseään viiden tunnin bussimatkan jälkeen väärältä portilta ja totea, että tulipa hukkareissu (been there done that). Kyllähän aina voi luottaa, että kaikki järjestyy, mutta on ihan hyvä varmistaa pariin otteeseen.


Numero 3. Ole valmis ottamaan vastuu itsestäsi. Yksin matkustaessa kukaan muu ei ole pitämässä huolta sinusta kuin sinä itse. Aluksi se tuntuu pelottavalta, mutta itsenäistyminen ei tarkoita yksinäisyyttä vaan kasvamista. Ja voi pojat kyllähän sitä kasvaa.

Kurkkaa lopuksi videolta mitä vapaaehtoistyö piti sisällään ja mitä reissusta tarttui mukaan sekä lisää Sannin ajatuksia ja kokemuksia matkan varrelta Outward Bound Croatia-blogista .

Lisätietoa ulkomaille aikoville ja kiinnostuneille Ohjaamo Lahdesta. Ota reippaasti yhteyttä tai tule poikkeamaan ja mietitään yhdessä mikä vaihtoehto olisi parhain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti